TreKI ry:n koronainfo kaikille jameihin osallistuville

Päivitetty 6.10.2021

LUE TÄMÄ OHJEISTUS HUOLELLISESTI JA VARAUDU NOUDATTAMAAN SITÄ. Näin luomme yhdessä mahdollisimman turvallisen tanssitilan myös koronaepidemian aikana. Ohjeistus täydentää jamiopasta ja on voimassa kaikissa TreKI ry:n järjestämissä tilaisuuksissa. Noudatathan lisäksi kulloinkin voimassa olevia valtakunnallisia ja paikallisia ohjeita.

Huomioi, että suljetussa sisätilassa vapaasti liikkuminen jamien ajan sisältää aina kohonneen tartuntariskin. Jamit ovat kaikille avoimia tilaisuuksia, eikä TreKI:llä muutenkaan ole mahdollisuutta valvoa tai varmistaa osallistujien oireettomuutta, toimintaa jamien ulkopuolella tai käyttäytymistä jamitilassa. Sen lisäksi, että osallistuessasi otat tietoisen henkilökohtaisen taruntariskin, on vastuu kaikkien muiden osallistujien terveydestä myös sinulla. Noudatetaan siis kaikki turvallisuusohjeita parhaan kykymme mukaan ja ollaan rehellisiä omista olotiloista. Näin pidämme jamitilan edelleen mahdollisimman turvallisena paikkana tanssia.

Ennen jameja

Et voi tulla jamehin, jos itselläsi tai jollakulla lähipiirissäsi on pieniäkään sairastumisen oireita.

Jos sinulla ei ole täyttä rokotesuojaa, jää kotiin myös, jos olet matkustanut Suomen ulkopuolella jameja edeltävien 14 päivän aikana, tai epäilet altistuneesi koronatartunnalle kotimaassa.

Varaa jameja varten puhtaat vaatteet.

Kasvomaskin käyttö on vapaaehtoista.

Pese kätesi huolellisesti saippualla ja lämpimällä vedellä heti saavuttuasi ja jokaisen wc-käynnin jälkeen.

Jamien aikana

Jos alat tuntea sairastumisen oireita jamien aikana, poistu tiloista välittömästi.

Yski tai aivasta omaan hihaan. Vältä lisäksi voimakasta äänenkäyttöä, jotta et levitä hengitysilmaan pisaroita tai aerosoleja.

Älä kosketa kenenkään kasvoja.

Käytä vain omaa, henkilökohtaista juomapulloasi.

Noudata omia ja muiden ilmaisemia preferenssejä kontaktista.

Jamit pyritään järjestämään niin että jokainen voi noudattaa omia preferenssejään kontaktista. Tarvittaessa liikumme jamien ajan välttäen fyysistä kontaktia tai rajaten kontaktin esimerkiksi vain yhteen tanssipariin tai trioon koko jamien ajaksi. Jamikohtainen ohjeistus julkaistaan kunkin kerran tapahtumakuvauksessa Facebookissa ja käydään läpi tilaisuuden aluksi. Jos tulet paikalle aloituksen jälkeen, varmista mahdolliset muutokset fasilitoijalta.

Jos tilaisuuteen sisältyy opetusta, kuuntele jokaisen tehtävän ohjeistus huolella. Kysy rohkeasti, jos jotain jää epäselväksi.

Jamien jälkeen

Pese kätesi huolellisesti saippualla ja lämpimällä vedellä.

Älä jää sisätiloihin tarpeettomasti oleskelemaan. Jälkihengailulle sopiva paikka on ulkona raittiissa ilmassa!

JOS SINULLA TODETAAN KORONAVIRUSTARTUNTA 14 PÄIVÄN SISÄLLÄ JAMIEN JÄRJESTÄMISESTÄ, OTA MEIHIN VÄLITTÖMÄSTI YHTEYTTÄ, joko puhelimitse (0406261133) tai sähköpostitse (korona@treki.fi). Informoimme virukselle mahdollisesti altistuneita tanssijoita ja ohjeistamme heitä toimimaan tilanteen edellyttämällä tavalla. Henkilöllisyytesi ja yhteystietosi pysyvät ehdottoman luottamuksellisina, eikä niitä paljasteta tai luovuteta missään vaiheessa ulkopuolisille tahoille.

Seuraa TreKI:n tiedotusta. Täydennämme tai muokkaamme koronainfoa tarvittaessa kulloisenkin tilanteen mukaan.


Kiitos, kun luit ohjeistuksen. Arvostamme vastuullisuuttasi syvästi!